Hovin kalmistoa verhosi ruumiinharmaa usva, josta ei
näinä kellonlyöminä olisi tunnistanut hahmoa, vaikka
olisi moisista tietoinen ollutkin. Vaan niinpä vain oli hovin
prinssi nähnyt kaiken, eikä saattanut sulattaa mitä
silmänsä kertoivat. Prinssi oli nuori ja typerä, typerä
lähinnä nuoruuttaan, ei luonnettaan. Luonteeltaan hän
taas oli kovin kostonhimoinen, jos ei jo näkemänsä
antanut syytä olla. Niinpä prinssi kaapi karkeaa soraa
hautausmaan pihalta ja hiipi hovin keittiöön, jossa hän
leipoi kivet kohoavaan taikinaan, mikä huomeniltaisissa
tarjoiluissa olisi tarkoitus tarjoilla. Olkoonkin että
kyseinen leipä jäi vierailta syömättä, mutta niin vain
sillekin nälkäinen suu löydettiin, ken vieraiden poistuttua
arvasi ryhtyä rääppijäisiin.


Sirkus Kurjavainen

Hapan ja ryhdikäs, nöyrä maku, etten sanoisi. Tulisin varmasti ostamaan
jatkossakin tätä juustoa, jahka tännepäin eksyttäisiin. Jälkimakukin oli sanalla
sanoen omaleimainen. Istui ruisleivän päälle kuin tehty ja tarjouksessa ollut
maksapasteija pohjalla nosti pienimmätkin nyanssit pintaan. Sain aamiaisen
viimeisteltyä, vaikka olisin mielelläni viihtynyt sen äärellä kauemminkin,
mutta tänään oli vilkas päivä, pitäisi saada teltat kasaan ja illalla siirtyä
seuraavaan kaupunkiin. Mutta sellaista on elämä kiertävässä sirkuksessa, enkä
sano, että olisi syytä valittaa, oli tässä hyvätkin puolensa. Muun muassa sai
ostettua näitä paikallisia juustoja.
Iltaan mennessä oli teltat, kojut ja myös vähäiset laitteet saatu kasaan ja autojen
perään. Olisi aika jatkaa eteenpäin. Kävin vielä kioskilta ostamassa
iltapäivälehden ja savukeaskin. Etusivun paikan oli varastanut murha juuri
jättämämme kaupungin rikkaammassa osassa. Jonkun miljoonaperijän
palvelusväkeä kuulemma laitettu päiviltä. Sitä se liika raha ja valta teettää, ei
sellaista ole ihmismielen taakaksi tarkoitettu. Kuski oli samaa mieltä, oli
parempi olla köyhä ja tyyni mieleltään, kuin seota rikkauksista.
Saavuimme aamulla naapurikylään. Vuokratontti oli kirkon naapurissa. Vaikka
eipä täällä liiaksi muuta ollutkaan, hyvin perinteinen metsämiljöinen kyläpaha.
Kirkon kellot kävivät ikävästi korviin päivän päätteeksi, kun ei näin
ulkopuolisena ollut tuohon kaikuun niin tottunut, sitä paitsi kellotorni oli
luvattoman matala, meteli porautui suoraan kalloon. Kävin hakemassa
apteekista jotain jomotusta viemään. Ehkä auttaisi juomisenkin vähentäminen,
mutta ei tätä aina jaksaisi selvistäpäinkään, ei sentään.
Päivän päätteksi peseydyin ja vetäydyin vaunuuni. Syvennyin vielä hetkeksi
lukemaan lehteä. Sormet liimantuivat inhottavasti sivujen kulmiin niitä
käännellessä. Sokeri istuu yllättävän tiukkaan, kun vähänkin useamman
hattaran pyöräyttää illassa. Ja olihan tänään kuitenkin ensi-ilta. Olisi kai pitänyt
pestä kädet paremmin. Kävin sängylle, makasin peiton päällä ja katsoin
vaununi ikkunasta. Maisema avautui kirkkoon päin. Kirkon ikkunoihin oli
maalattu lintuja, ehkä variksia. Nukahdin pian, näin unta niistä pään
sekoittavista miljoonista, hopeaa suorastaan satoi taivaalta.


Sylvian synnit

“Totta kai se käy.”, myhäiltiin katsellen kaltereiden takaa avautuvaa näkymää
hiekkakentälle päin. “Olemmeko valmiit?” keskeytti hän itsensä
kysymyksellään ja vastasi vain päätään käännettyään “niin kuin vain vaivoin
voin”. Lähtö tulisi pian, mutta hänen ruhonsa jäisi tänne. Ja mikäpä oli siellä
kalmon ollessa kauttaaltaan superlonilla tapetoidussa kopissa. Edes olematon
ilmanvaihtokaan ei tulisi olemaan ongelma. Tuli päivä, tuli ilta, suoritettiin
ruumiista irtautuminen. Olo oli mukavan kevyt ilman turhia fyysisiä rajoitteita
tuumasi papin vaimo lipuessaan kaltereiden läpi ja loitoten lataamosta.
Kentälle oli pystytetty iso teltta, sisältä kuului reipastahtista karusellimusiikkia.
Sylvian sielu vaelsi teltan sisään katsomaan esitystä. Paikalla oli paljon väkeä,
seuraavan numeron esittäisi nuorallatanssija. Sylvia oli toisinaan luonteeltaan
ilkikurinen ja kävi hieman heilauttamassa narua, hieman jännitystä nähkääs.
Vaikka näin meidän kesken voinen paljastaa, että Sylvia oli vain katkera tuolle
köydenjuoksialle, nuori kaunis nainen toisin kuin hänen oma tyttärensä Liisa,
josta ei ikinä tullut mitään. Tai olihan hän menestyksekkäästi hoitanut nuoralla
roikkumisen, mutta eihän se ollut sama asia.
Mutta ei Sylvia sirkuksen takia lähtenyt, vaan kostamaan miehelleen. Tämä
jumalan sanansaattaja oli tehnyt asioita joista ei haluaisi ääneen puhua. Hänen
tekonsa oli ajanut myös heidän tyttärensä jatkamaan narua ja Sylvian itsensä
lataamoon rappeutumaan rauhassa. Ja siellähän se kirkkoherra piti raskaita
puheitaa kuopan reunalla, montun täytteenä joku kullalla vuorattu möhömaha.
Iljettävä tekopyhä paska, saarnaa synnintyöstä vaikka oma syntilista on
kansamme perihäpeän mittainen, vaikkei toki Sylvia itsekkään mikään enkeli
ollut. Toimituksen jälkeen saarnamies vetäytyi kappeliin nauttimaan viiniä.
Sylvia seurasi perästä.

Huominen oli kaunis, kappelissa pidettiin siivoustalkoot ja ryhdyttiin
valmistelemaan uuden papin valintaa. Sylvia sai rauhansa, paha palkkansa ja
seurakunta hautajaiskahvinsa.

Ilmeisen merkkirajoituksen vuoksi tarina jatkettu kommenttiosioon. Ei ideaalia, mutta kelvannee.

Mitä tätä kirjoittaessa oli nautittu?

>>565841
Toppatakkeja ja Toledon terästä